Kuukautisalushousut synnytyksen jälkeen

Kuukautisalushousut synnytyksen jälkeen

 

Kuukautisalushousut sopivat muuhunkin kuin kuukautissuojaksi: esimerkiksi uudelleenkäytettäviksi äitiysalusvaatteiksi synnytyksestä toipuessa.

Keho muuttuu monta kertaa elämän varrella, ja myös kuukautiskierto muuttuu usein samalla kertaa. On tärkeää saada tuntea olonsa mukavaksi ja turvalliseksi, kun totuttelee elämään vauvan kanssa ja toipuu synnytyksestä. 

Kun vuotoja (ja elämää) on vaikea ennustaa, Libressen kuukautisalushousut ja niiden erilaiset imukyvyt eri vuotomäärille ovat tukenasi. Tässä artikkelissa kerromme kuukautisalushousujen käytöstä synnytyksen jälkeen, jotta saat jatkaa elämää ja tuntea olosi varmaksi muuttuvista vuodoista huolimatta!

 

Millaista vuotoa synnytyksen jälkeen esiintyy?

Välittömästi synnytyksen jälkeen esiintyy yleensä jälkivuotoa, jonka tieteellinen nimi on lochia. Se voi jatkua jopa kuusi viikkoa synnytyksestä, ja se koostuu erilaisista nesteistä: verestä, limasta, valkosoluista, istukan jäänteistä ja kohdun limakalvon palasista.

Ensimmäisinä päivinä jälkivuoto on yleensä veristä ja sisältää suurempia kokkareita kuin tavallinen kuukautisvuoto. Kun synnytyksestä on kulunut neljästä kymmeneen päivää, jälkivuodon tulisi ohentua vetisemmäksi ja muuttua väriltään rusehtavaksi tai vaaleanpunertavaksi. Noin kymmenen–neljäntoista päivän kohdalla vuoto vaalenee lähes valkoiseksi tai keltaiseksi.

Jälkivuoto voi vaihdella huomattavasti synnyttäjästä toiseen. Yleensä sen aikana on vaihdettava vähitellen suojasta toiseen, kunnes voi palata tavallisiin alushousuihin. Sairaalasta saa useimmiten mukaan isoja terveyssiteitä eli äitiyssiteitä, joita käytetään välittömästi synnytyksen jälkeen. Niistä voi siirtyä erittäin imukykyisiin siteisiin. Kun jälkivuoto vähenee ja ohenee valkovuodon kaltaiseksi, ovat vuorossa tavalliset siteet tai pikkuhousunsuojat. Kätilö suosittelee usein käyttämään siteen kanssa kertakäyttöisiä äitiysalushousuja, jotta se pysyy varmasti paikallaan.

Jatkuva tuotteesta toiseen vaihtaminen voi olla rasittavaa etenkin, kun samalla pitäisi keskittyä toipumiseen ja vauvanhoitoon. Onneksi Libressen kuukautisalushousuja voi käyttää myös synnytyksen jälkeen. Ne huolehtivat vuodosta, eikä sinun tarvitse hankkia isoa kasaa muita tuotteita.

 

Libressen erityisen pehmeät Premium Comfort -kuukautisalushousut synnytyksen jälkivuotoon

Olitpa ensisynnyttäjä tai uudelleensynnyttäjä, jälkivuodolle ja valkovuodolle sopivat tuotteet ovat kehittyneet huomattavasti. 

On edelleen suositeltavaa käyttää sairaalasta mukaan annettuja terveyssiteitä heti synnytyksen jälkeen, mutta lapsivuodeajan hässäkkää voi vähentää uusilla tuotteilla. Jälkivuodon vaalentuessa voit siirtyä kertakäyttöisten äitiysalushousujen tai siteiden sijasta kuukautisalushousuihin, jotka on helppo vain sujauttaa jalkaan ja unohtaa päiväksi. Voi kestää hetken, ennen kuin pääset taas käyttämään pitsikoristeisia lempipikkareitasi, mutta Libressen kuukautisalushousut ovat tyylikäs vaihtoehto kertakäyttöisille alushousuille. Ne tekevät olosi mukavaksi ja viehättäväksi.

Premium Comfort -mallistossa yhdistyvät innovatiiviset hengittävät materiaalit ja luokkansa paras suoja, joten sinun ei tarvitse rampata vessassa jälkivuodon takia. Voit jatkaa elämää tuntien olosi varmaksi! 

Nämä materiaalit sopivat erinomaisesti synnyttäneen keholle, olipa synnytys millainen hyvänsä. Kankaan pehmeys hellii arkoja paikkoja alatiesynnytyksen tai episiotomian jälkeen, ja kosteutta siirtävät ominaisuudet tukevat sektiosta toipumista. 

TriTech Performance suojaa synnytyksen jälkeen

Haaraosan TriTech Performance -materiaaliin kuuluu kolme kerrosta:

  1. Pehmeä, kosteutta siirtävä ihoa vasten asettuva puuvillakerros, joka siirtää veren ja nesteet nopeasti eteenpäin.
  2. Erittäin imukykyinen keskikerros, joka lukitsee nesteet varmasti sisäänsä jopa 12 tunniksi.
  3. Suojaavasta ja hengittävästä materiaalista valmistettu uloin kerros, joka varmistaa, että ilma kiertää ja kangas kuivuu nopeasti.

Tämä huipputekniikkaan perustuva rakenne pitää olosi varmana, mukavana ja kuivana koko lapsivuodeajan. 

TENCEL™ x REFIBRA™ -lyocellkuitu

Raskausaikaan ja lapsivuodeaikaan sopivassa mallistossa on käytetty uutta materiaalia, jonka on kehittänyt johtava erikoiskuitujen toimittaja Lenzing AG. Malliston materiaalina on luonnonkuiduista valmistettu TENCEL™ x REFIBRA™ -lyocell* . Se on selluloosamuuntokuitu, joka valmistetaan vastuullisesti tuotetusta puusta.

Haluatko tietää, miten innovatiiviset materiaalit auttavat suojelemaan ympäristöä? Lue lisää TENCEL™ x REFIBRA™ -lyocellkuidun suurista hyödyistä ja siitä, miten materiaali auttaa rakentamaan vihreämpää tulevaisuutta.

Mikä kuukautisalushousujen imukyky sopii synnytyksen jälkivuodolle? 

Jälkivuoto voi olla yhtä arvaamatonta kuin itse synnyttäminen, joten oikean imukyvyn valitseminen voi aiheuttaa päänvaivaa. 

Ensimmäisinä päivinä synnytyksen jälkeen voi olla parasta käyttää runsaalle vuodolle tarkoitettuja kuukautisalushousuja. Ne sulkevat runsaan ja kokkareisen jälkivuodon sisäänsä, kun toivut synnytyksestä.

Kun vuoto vaalenee, voit siirtyä kohtalaiselle tai niukalle vuodolle tarkoitettuihin kuukautishousuihin. Ne imevät liman, valkovuodon ja kaiken siltä väliltä. 

Libressen kuukautisalushousut on suunniteltu imemään synnytyksen jälkivuotoa pitkin päivää, mutta mietit ehkä, voiko niitä käyttää yöllä. Sleepwear-kuukautisalushousuissa on edestä ja takaa pidennetty haaraosa, joka pitää vuodon sisällään, kun nukut. Saatat silti herätä yöllä vauvan itkuun, mutta et sentään jälkivuotoon!

Miten valita oikea alushousujen koko synnytyksen jälkeen?

Raskaus ja synnytyksestä toipuminen muuttavat kehoa, joten koon valinta ei ehkä ole itsestään selvä.

Synnyttäneeseen kehoon totuttelussa voi olla omat haasteensa, mutta äitiysalusvaatteiden koon valinnan ei tarvitse kuulua niihin.

Libressen koko-opas auttaa sinua löytämään täydellisesti istuvan koon. Jos olet juuri synnyttänyt, suosittelemme valitsemaan pykälää suuremman koon, jotta olosi on mahdollisimman mukava lapsivuodeaikana.

Libressen kuukautisalushousut on suunniteltu istumaan hieman tavallisia alushousuja napakammin, jotta kaikki pysyy varmasti paikallaan.

Menikö koon valinta pieleen? Ei hätää! Jos kyseessä oli ensimmäinen tilauksesi, voit hyödyntää 30 päivän avokaupan ja saada rahasi takaisin. Lue lisää täältä.

 

Mitkä kuukautisalushousumallit sopivat käytettäväksi synnytyksen jälkeen?

Premium Comfort -malliston kuukautisalushousut ovat erinomainen valinta synnytyksen jälkivuotoon. Ne ovat saatavana kolmessa mukavassa, muotoja imartelevassa mallissa:

High Waist

Korkeavyötäröiset eli High Waist -mallit sopivat erityisen hyvin käytettäväksi synnytyksen jälkeen, olipa kyseessä alatiesynnytys tai sektio.

Niiden vyötärö asettuu aivan navan yläpuolelle, joten joustava materiaali peittää mahdollisen sektioarven mukavan pehmeästi, kun toivut leikkauksesta.

Hipster

Hipster-malli peittää hieman enemmän jalanteiden ja takapuolen kohdalta, joten jälkivuoto päätyy varmasti oikeaan paikkaan niin kauan kuin sitä jatkuu

Brazilian

Olisiko sinusta mukavampi käyttää vähemmän peittäviä alushousuja, kun jälkivuoto vaalenee? Jos näin on, kokeile Brazilian-mallia.

Olipa valintasi mikä tahansa, voit luottaa TriTech Performance -rakenteen imukykyisiin kerroksiin. Ne suojaavat ja pitävät olosi mukavana jopa 12 tuntia!

 

Voi olla vaikeaa pysyä kaikkien kehon muutosten tasalla etenkin ensimmäisinä viikkoina synnytyksen jälkeen. Libressen kuukautisalushousut auttavat kuitenkin varmistamaan, ettei jälkivuoto aiheuta kohtuuttomia haasteita. Kuukautisalushousut sopivat elämän eri siirtymävaiheisiin ensimmäisistä kuukautisista lapsivuodeaikaan ja esivaihdevuosiin saakka. 

 

*TENCEL™ ja REFIBRA™ ovat Lenzing AG:n tavaramerkkejä.

 

Lääketieteellinen vastuuvapauslauseke

Tämän artikkelin lääketieteelliset tiedot on tarkoitettu pelkästään tiedoksi. Niitä ei ole tarkoitettu käytettäväksi diagnoosin tai hoidon apuna tai pohjana. Jos tarvitset terveydentilaasi liittyviä neuvoja, käänny terveydenhuollon ammattilaisen puoleen.

 

Lisää aiheesta:

  • Millaiset kuukautisalushousut sopivat minulle?
  • Milloin kuukautisalushousuja voi käyttää?
  • Voiko kuukautisalushousuja käyttää koko yön?

Mikä on kokoni?

Löytääksesi oikean koon, mittaa lantiosi ympärysmitta. Suosittelemme yhtä kokoa suurempaa, jos olet kokojen välillä.

Tuotteen koko Mekon koko (EU) Lonkan ympärysmitta (cm) Lonkan ympärysmitta (inch)
2XS 30 80-85 32-34
XS 32 86-91 34-36
S 34-36 92-97 36-38
M 38-40 98-103 38-40
L 42-44 104-109 40-42
XL 46 110-115 42-44
2XL 48 116-121 44-46
3XL 50 122-127 46-48

Samantyylisiä artikkeleita