Kuukautisalushousut esivaihdevuosien aikana

Kuukautisalushousut esivaihdevuosien aikana

Perimenopaussissa moni asia kehossa muuttuu, ja kuukautiskierto on yksi niistä. Kuukautisten lopun lähestyminen voi herättää monenlaisia tunteita, ja muihin mahdollisiin muutoksiin yhdistettynä se voi olla melkoista vuoristorataa. Silti mukavan suojautumisen muuttuvilta vuodoilta ei pitäisi olla haaste. 

Libressen kuukautisalushousut voivat helpottaa tärkeää siirtymävaihetta, jossa vuoto muuttuu epäsäännölliseksi. Jos myös pieni määrä virtsaa karkailee välillä, Multifluid-kuukautisalushousuista voi olla apua. Seuraavassa kerromme, miten saada kuukautisalushousuista täysi hyöty perimenopaussin aikana ja jatkaa elämää itsevarmasti, olipa vuoto millaista hyvänsä!

 

Mitä tarkoitetaan esivaihdevuosilla?

Esivaihdevuosilla eli perimenopaussilla tarkoitetaan siirtymää vaihdevuosiin. Se on vaihe, jossa kuukautiset muuttuvat epäsäännöllisiksi, koska elimistön lisääntymishormonien eli estrogeenin ja keltarauhashormonin tuotanto hiipuu. Lopulta ovulaatio loppuu ja kuukautiset jäävät kokonaan pois – tästä alkavat varsinaiset vaihdevuodet eli menopaussi. 

Siirtymä vaihdevuosiin on jokaisella erilainen. Yleensä se tapahtuu ikävuosien 40 ja 50 välillä, mutta se voi alkaa jo aiemmin tai vasta myöhemmin. 

 

Mitä hyötyä kuukautisalushousuista on esivaihdevuosien aikana?

Perimenopaussista on helppo kuvitella, että kaikki muuttuu kuin nappia painamalla. Todellisuudessa se kuitenkin tapahtuu vähitellen ja matkaan mahtuu myös mutkia.

Kuukautiset voivat olla epäsäännölliset ja arvaamattomat eikä mikään, mitä luulit tietäväsi omasta kierrostasi, enää päde. Yhtenä kuukautena vuoto on runsasta ja kokkareista, seuraavana niin niukkaa, että sitä hädin tuskin huomaa. Vuoto voi kestää vain pari päivää tai se voi jatkua pidempään kuin koskaan. Kuukautisten väli voi venähtää jopa useisiin kuukausiin!

Voi olla uuvuttavaa yrittää varautua kuukautisiin, kun elimistösi kirjoittaa kierron käsikirjoitusta jatkuvasti uusiksi. Yksi hyvä ratkaisu tähän on käyttää Multifluid-kuukautisalushousuja vaihdevuosien aikana. Ne ovat kuukautisalushousut, jotka suojaavat helposti kaikenlaisilta intiimialueen nesteiltä, kun kuumat aallot ja yöhikoilu vaivaavat ja pari tippaa pissaakin voi lirahtaa. 

Libressen Multifluid-alushousut suojaavat kaikilta intiimialueen nesteiltä esivaihdevuosien murroksessa

Multifluid-kuukautisalushousut tarjoavat jatkuvan suojan perimenopaussiin ja auttavat pysymään kehon muutosten tasalla. 

Nämä vaihdevuosiin sopivat alushousut tarjoavat luokkansa parhaan suojan mutta tuntuvat silti tavallisilta alushousuilta. Siksi niitä on mukava käyttää arjessa. 

Ne suoriutuvat kunnialla lähes mistä tahansa, mitä intiimialueella voi tapahtua.

Valkovuoto

Hormonitasojen vaihtelu esivaihdevuosien aikana voi sekoittaa valkovuodon eritystä. Onneksi kuukautisalushousut imevät niin niukan kuin runsaankin valkovuodon. Ei enää valkovuodosta tahmeita ja märkiä alushousuja perimenopaussin aikana!

Pari tippaa pissaa

Myös virtsankarkailu on yleinen vaihdevuosioire. Jos pari tippaa pääsee lirahtamaan, Multifluid-kuukautisalushousut huolehtivat niistä. TriTech Performance -rakenne imee pienet lirahdukset, ja hajujen torjuntakäsittely pitää olon raikkaana ja mukavana koko päivän Älä siis jännitä sosiaalisia tilanteita – näissä alushousuissa ei haittaa, vaikka nauru raikaa!

Jos virtsaa lirahtelee runsaammin, voi olla tarpeen harkita erityisiä inkontinenssihousuja, kuten esimerkiksi TENA-tuotteita.

 

Hiki

Nämä alushousut pitävät olosi viileänä ja kuivana, kun kuumat aallot pyyhkivät yli tai hikoilet kuntosalilla tai joogassa. Mikä vielä parempaa, antimikrobinen hajujen torjuntakäsittely pitää hajut poissa myös kuumina ja hikisinä päivinä. 

Kuukautisvuoto

Esivaihdevuosien aikana kuukautisvuoto muuttuu yhä niukemmaksi, kunnes se loppuu kokonaan vaihdevuosien alkaessa. Multifluid-kuukautisalushousuissa odottamaton vuoto ei pääse yllättämään, ja voit olla huoletta jopa 12 tuntia!

Multifluid-kuukautisalushousut imevät yhtä paljon kuukautisverta kuin tavalliset kuukautisalushousut kohtalaiselle vuodolle, eli ne vastaavat noin kahta tai kolmea siteen tai tamponin vaihtoa. 

Runsaat vuodot esivaihdevuosien aikana

Vaikka perimenopaussi on siirtymä kuukautisten jälkeiseen aikaan, sen aikana voi esiintyä tavallista runsaampaa vuotoa ja pidempiä kuukautiskiertoja. Onneksi Libressen valikoimassa on mukavia ja tyylikkäitä tuotteita myös näihin tilanteisiin.

Runsaalta vuodolta suojautuminen voi olla parhaimmillaankin työlästä, ja esivaihdevuosioireiden aikaan se sitä vasta onkin. Älä kuitenkaan anna sen hallita elämääsi. Luota kaikkien Libressen kuukautisalushousujen TriTech Performance -rakenteeseen, joka suojaa vuodolta kuin vuodolta.

Kuukautisalushousut runsaalle vuodolle vastaavat jopa kuutta siteen tai tamponin vaihtoa, joten ne suojaavat koko päivän kaikenlaisilta vuodoilta. 

 

 

TriTech Performance suojaa tehokkaasti perimenopaussissa

Haaraosan TriTech Performance -rakenteeseen kuuluu kolme kerrosta:

  1. Pehmeä, kosteutta siirtävä ihoa vasten asettuva puuvillakerros, joka siirtää veren ja nesteet nopeasti eteenpäin.
  2. Erittäin imukykyinen keskikerros, joka lukitsee nesteet varmasti sisäänsä jopa 12 tunniksi.
  3. Suojaavasta ja hengittävästä materiaalista valmistettu uloin kerros, joka varmistaa, että ilma kiertää ja kangas kuivuu nopeasti.

Tämä innovatiivinen rakenne varmistaa, että olosi pysyy mukavana esivaihdevuosien aikana ja niiden jälkeen, mitä ikinä tuleman pitää. 

Montako paria alushousuja hankkia esivaihdevuosia varten?

Libressen kuukautisalushousut ja Multifluid-alushousut on suunniteltu jopa 12 tunnin käyttöön. Yksi pari suojaa siis koko päivän ja pitää intiimialueen nesteet imukerroksen sisällä.

Esivaihdevuosien aikana vuoto voi yllättää. Se voi olla odottamatonta runsasta kuukautisvuotoa, pientä tiputtelua pitkästä aikaa tai pieni liraus pissaa. Mielenrauhaa tuo esimerkiksi kätevä All-in-One-monipakkaus, jossa on kolmet tyylikkäät kuukautisalushousut kaikkiin vaihdevuosien vuotohaasteisiin. 

Pakkauksen sisältö:

  • 1 x High Waist Multifluid -kuukautisalushousut
  • 1 x High Waist Floral Heavy -kuukautisalushousut runsaalle vuodolle
  • 1 x High Waist Floral Moderate -kuukautisalushousut kohtalaiselle vuodolle

Tämä kätevä monipakkaus helpottaa siirtymää, olipa vuoto millaista hyvänsä.

Esivaihdevuodet voivat herättää huolta, mutta muista, että ne kuuluvat elämään. Tarvitsitpa suojaa runsailta kuukautisilta tai parilta kiusalliselta tipalta virtsaa, Libressen Multifluid-kuukautisalushousut sopivat sinulle. Mietitkö, miten valita sopiva alushousujen koko vaihdevuosiin? Katso apua koko-oppaasta .

Lääketieteellinen vastuuvapauslauseke

Tämän artikkelin lääketieteelliset tiedot on tarkoitettu pelkästään tiedoksi. Niitä ei ole tarkoitettu käytettäväksi diagnoosin tai hoidon apuna tai pohjana. Jos tarvitset terveydentilaasi liittyviä neuvoja, käänny terveydenhuollon ammattilaisen puoleen.

 

Lisää aiheesta:

  • Miten peset kuukautisalushoususi
  • Miten kuukautisalushousut toimivat?
  • Milloin kuukautisalushousuja voi käyttää?

 


Mikä on kokoni?

Löytääksesi oikean koon, mittaa lantiosi ympärysmitta. Suosittelemme yhtä kokoa suurempaa, jos olet kokojen välillä.

Tuotteen koko Mekon koko (EU) Lonkan ympärysmitta (cm) Lonkan ympärysmitta (inch)
2XS 30 80-85 32-34
XS 32 86-91 34-36
S 34-36 92-97 36-38
M 38-40 98-103 38-40
L 42-44 104-109 40-42
XL 46 110-115 42-44
2XL 48 116-121 44-46
3XL 50 122-127 46-48

Samantyylisiä artikkeleita