Ne eivät ikinä ole vain kuukautiset. Ne ovatpaljon enemmän.

Moni meistä on tullut vähätellyksi, käännytetyksi pois tai johdetuksi harhaan. Meille on kerrottu, mitä odottaa, mutta se ei ole vastannut todellisuutta.

Libresse teki maailmanlaajuisen tutkimuksen kuukautisiin liittyvistä kokemuksista.* Tiedon puute oli hämmästyttävän yleistä.

Mitä olisit halunnut tietää? Kerro meille kokemuksistasi, niin jaamme niitä eteenpäin omien kanaviemme kautta! Maailman on korkea aika oppia oikeasti ymmärtämään kehojamme ja kuukautisia. Rakennamme sen maailman yhdessä. Ne eivät nimittäin ikinä ole vain kuukautiset!

Mitä meille sanotaan ja miltä todellisuus näyttää

Kukaan ei valmistele meitä elämään omassa kehossamme. Siksi meillä riittää kysyttävää sen alusta loppuun. Libressen maailmanlaajuinen The Global V Taboo Tracker -tutkimus osoitti, että tiedon puute on yleinen ongelma.*

Poimintoja tuloksista:

59% toivoo, että heille olisi kerrottu enemmän kuukautisista ja kehosta jo nuorempana

51% sai tietoa kuukautisista vasta kun ne alkoivat

Useampi kuin yksi kolmesta koki saaneensa väärää tietoa siitä, miten keho ja kuukautiset oikeasti toimivat

Raportti tutkimustuloksista osoittaa, että kuukautisten todellisuus eroaa suuresti siitä, mitä odotimme ennalta saamamme tiedon perusteella.

Kuukautisalushousut, jotka ymmärtävät kuukautisia – ja sinua!